Katsellaan siis päivämäärät ensi vuoden seurakisoille ja mietiskellään maailman menoa myös ainakin treeniringin osalta.
Muunmuassa kivääritreeneistä on ollut puhetta, niiden ottamisesta treeniohjelmistoon voitanee keskustella. Liekö kiinnostusta sen ohella myös haulikkotreeniin?
Lisäksi minua kiinnostaisi treeneissä käyvien ajatukset treeniringin yleisistä järjestelyistä. Nyt on ollut vähän ongelmaa jatkuvuuden kanssa. Kun jotain aihetta on käsitelty useampana kertana tavoitteena nousujohteisuus, joka kerta on meinannut olla eri porukka treenaamassa...
Eli minkälaisena treenirinki 2011 alkaa pyöriä? Pitääkö aiheiden olla hyvin irtonaisia ja valmiiksi pureskeltuja parin tunnin paketteja jolloin yhden kerran missaamisella ei ole merkitystä? Vai joko aika on tällaisen palapelin lisäksi kypsä siihen, että löytyisi jonkun kokoinen sakki "tehoryhmäksi" jolle voisi viikottaisten treenien lisäksi uskaltaa antaa esim. kotiläksyjä kuivaharjoitteluun ja vaatia niinkin hurjia asioita kuin päiväkirjan pitoa ja tavoitteellisuutta harjoittelussa ja tavoitteiden seurantaa?
Miun henk.koht. näkemykseni on, että jos tykkää käydä omaksi ilokseen ampumassa ja pari kertaa kuussa kuuntelemassa "gurujen" tarinoita ja oppimassa vähän uutta ja kertaamassa vanhaa, niin mikäs siinä. Hyvä harrastus. Mutta kun meillä on kuitenkin seuran ampujilla perustaidot valtakunnallisiin ja jopa ulkomaisiin (ihan totta!) kisoihin katsoen erinomaisella pohjalla, niin erittäin paljon mieluummin minä näkisin vielä vähän enemmän vaivaa sellaisten henkilöiden treenauttamiseen, jotka viitsisivät edes pari kertaa kesässä käydä näyttämässä niille seuran ulkopuolisillekin ampujille että kyllä täällä osataan!
Laittakaapa ne rattaat pyörimään nupin sisällä, josko sieltä suusta sitten saisi jotain ajatuksia äänenäkin ulos parin viikon päästä, niin saadaan ensi vuodelle sellainen treenirinki mikä yleisöä miellyttää
Kaikki kynnelle kykenevät paikalle siis! Ja muistinko mainita kahvin ja pullan? Jos ei muuten huvita niin tulkaa edes katettuun pöytään