Pistoolikuukausikilpailut - Yleistä ja säännöt
Lähetetty: 25.11.2008, 17:02
Joka kuukauden viimeinen torstai Muukossa järjestettävät seuran pistoolikisat ovat saaneet vakituisen aseman seuramme toiminnassa. Aktiivisia harrastajia kilpailuissa on parhaimmillaan ollut kolmisenkymmentä.
Ammunta tapahtuu kahdessa luokassa, eli isopistooli ja .22 LR. Järjestelyihin tarvitaan aktiivisia henkilöitä pitämään vuorollaan tapahtuma – parillakymmenellä hengellä homma pyörii jo siten, että järjestelyvastuu on vain kerran kahdessa vuodessa. Käykäähän kääntymässä. Tässä myös uusille SEKÄ VANHOILLE harrastajille oiva mahdollisuus osoittaa viranomaiselle aktiivinen harrastus.
Huomaa, että vuodesta 2010 alkaen ammutaan 5+ 15 ja 5 + 15 sarjat, eli 30 lks kilpasarjassa.
Säännöt lyhykäisesti: Kilpailu noudattaa löyhästi urheilupistoolin sääntöjä, eli ammutaan 25 m:n matkalta koulu- ja kuvio-osuus. Kouluosuudessa ammutaan kolme viiden laukauksen sarjaa, aikaa kuhunkin sarjaan 5 min. Kuvio-osuudessa ammutaan kolme viiden laukauksen sarjaa, jossa taulu on näkyvissä kolmen sekunnin ajan kutakin laukausta kohti ja piilossa seitsemän sekuntia. Alussa ja ennen kääntöjä 5 kohdistuslaukausta. Tauluna olemme käyttäneet koulutaulua molemmissa sarjoissa.
Isopistooli = mikä tahansa keskisytytteistä patruunaa ampuva olkatueton ase millä tahansa tähtäimellä.
.22 LR = mikä tahansa .22 LR patruunaa ampuva olkatueton ase millä tahansa tähtäimellä.
Ampuma-asento muutoin vapaa, mutta pystystä ilman ylimääräisiä tukia. Kauden kaikista kilpailuista lasketaan Cup-tulos viiden parhaan kilpailun sijaluvun perusteella, palkintojenjako pikkujouluissa. Sijaluvusta esimerkki, että jos voittaa kolme kilpailua ja on yhdessä neljäs ja yhdessä toinen, niin sijaluvuksi saadaan 1+1+1+4+2 = 9. Pienimmällä sijaluvulla voittaa ja tasatilanteessa katsotaan useampi kilpailu. Jos ampuu vähemmän kun viisi kilpailua, niin puuttuviksi sijaluvuiksi tulee 20. Koko kauden parhaat palkitaan cup-tuloksen perusteella vuosittain pikkujouluissa.