Näyttää siltä, että tuo tarkkuus kaipaa taas kaikilla pientä mieleenpalauttelua. Alkuun jälleen kertaus ja liipaisinsormen, hengityksen, fokuksen ym. tsekkaus. Tämän jälkeen treenaamme kahdelta eri matkalta kasan ampumista freestyle. Myös pakolliset 6 lks kasat tuelta mitataan. Mahdollisuuksien mukaan etenemme kertaamaan viime kerran sanoman. Harjoitus sopii niin kurssilaisille kuin vanhoille ringin kiertäjille.
Tavoitteena on, että lopulta laukaus lähtee itsestään alitajunnan ohjaamana, eikä erikseen miettimällä tietoisesti kaikkia tarkan laukauksen osasuorituksia. Eli vaikka tarkkaa laukausta voi jakaa hengitykseen, pitoon, tähtäinkuvaan, puristavaan laukaisuun, jälkipitoon ja milloin mihinkin, niin käytännössä osasuorituksien tietoisesta ajattelusta kannattaa pyrkiä eroon mahdollisimman pian. Ammunta on kuin kävelyä, eikä sitäkään tarvitse ajatella nilkan suoristuksina, polvien koukistuksina ym. vaan se tapahtuu parhaimmillaan alitajunnan ohjaamana.
Toisena esimekkinä ja kotiläksynä tietoisen vs. alitajuisen toiminnan tekemisestä on autolla ajaminen. Seuraavan kerran kun ajat autoa, niin mietipä tarkkaan kaasujalan toimintaa ja pidä nopeus rajoituksen mukaisena ja mahdollisimman tasaisena. Keskity erityisesti sujuvaan ja täydelliseen nilkan toimintaan. Tee havaintoja nopeudesta ja muusta toiminnastasi - harjoituksen tuloksen purku ensi kerran alussa.
Kun kynnysehto, eli alle 100 mm/6 lks/25 m täyttyy, niin pääsee jatkamaan opastuksessani liikkeessä ampumisen saloista.