Aloitetaanpa syksyn treenit aiheella minkä hanskaamalla pärjää isoissakin kisoissa. Eli kun ammutaan, ei tehdä mitään ylimääräistä, tai tehdään ylimääräistä ainakin mahdollisimman vähän ja nopeasti.
Tähän liittyy seuraavat jutut:
1) Ampumapaikkaan tulo ja aseen presentaatio
- Hidastus riittävän ajoissa (yleensä paljon aikaisemmin kuin luulee tarviavansa)
- Pyssy ylhäällä liikuttaessa, jottei sitä tarvitse ampumapaikalle tullessa nostaa (ja jotta näkee mihin astuu, jos pidempi matka taivallettavana)
- Otteen muodostaminen ajoissa/etukäteen eikä vasta sitten kun jo voisi ampua
2) Taulunvaihto
- Katse ohjaa, nopeimmalla mahdollisella tavalla = Ensin kääntyy silmät, jos niillä jo näkee seuraavan taulun, tokana pää, kolmantena koko kroppa
- Terävä liike, ei jäädä skannailemaan taulujen välimaastoa näkyisikö puolukoita penkassa
Otetaan tästä taulunvaihtotreeni isohkolla tauluvälillä yhdistettynä ampumapaikkaan tuloon. Juoksenteluvauhdissa ja määrässä pienoinen säävaraus. Lämmittelynä 20A.
"Kotiläksynä" ahkerille lisäksi lippaanvaihtotreeni siten, että se laaki (osumalla!) lähtee mahdollisimman pian lippaanvaihdon jälkeen.
Vaiheet:
1) Tukikädellä uusi lipas ja vahvemmalla lippaanvapautin
2) Pyssy työskentelyalueelle, katse lipaskuilun huulille, millisekunnin pysäytys lippaalla huulille, että ehtii nähdä/tajuta että se menee sinne eikä ohi
3) Lipas KERRALLA sisään, ei taputella!
4) Katse seuraavaan ammuttavaan tauluun (kun vielä tukikäsi rusikoi lipasta sisään)
5) Otteen muodostus, työntö, laukaus, jälkipito.