Päivän teemana perusdrillit. Aina ei ole muita tuijottelemassa miten ammunta kulkee, joten jotain osumaan ja aikaan perustuvaa seurantaa ampumisestaan lienee myös tarpeellista olla. Tähän käyttöönon olemassa iso kavalkadi vakioituja harjoitteita, "drillejä". Tässä pieni katsaus osaan suosituimmista.
Periaatteessa suurimmassa osassa harjoitteista pitäisi aina ampua niin, että osumat ovat A:ta, tai tulosta ei lasketa. Jos tuntuu kuitenkin ihan mahdottomalta, niin voi kokeilla ottaa myös osumat ylös ja laskea 0,2sek aikaan per puuttuva piste. Eli minorilla C-osuma +0,4sek, D-osuma +0,8sek. Jos vetäsee Bill Drillin vaikka 3 sekuntiin niin ei tarvinne olla matemaatikko ymmärtääkseen että kannattaa osua A:lle.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että vain itseään voi huijata... treenatkaa hyvin ja huolellisesti. Ja merkatkaa sekä tulokset että fiilikset ylös! Homman pointti on sekä kehittää taitoja, että seurata niiden kehittymistä, mistäs muuten tiedätte meneekö paremmin vai huonommin kuin ennen?
Etäisyyksiä voi vaihdella helpottaakseen tai vaikeuttaakseen drillejä. Alla esimerkkejä suunnilleen sopivasta lähtökohdasta.
Merkatkaa treenatessanne etäisyyskin ylös.
El Presidente - kääntyminen vedosta, taulunvaihto, lippaanvaihto
-10m, selin surrender
-3 taulua 1,5m välein
-2lks/taulu, pakollinen lippaanvaihto, 2lks/taulu
Bill Drill - rekyylinhallinta (rentous, splitit, veto)
-7m, 1 taulu
-äänimerkistä 6lks
Dot Torture - tarkkuus, hermot
-50lks piinaa. Aloitus vaikka 3m päästä, jos menee läpi niin 5m jne.
Jos ei onnistu yhtään niin kannattanee palata muistelemaan sitä puristavaa laukaisua.
http://pistol-training.com/wp-content/u ... target.pdf
Perussettiä männävuosilta:
-Veto x10 (eri matkoilta)
-Työntö x10 - hyvää rutiinin muodostamista, toimii myös .22:lla
-Piip-reload-pam - lippaanvaihtotreeni, toimii myös talvella kun ei tarvitse pudotella lippaita
-6 reload strong/weak (3 taulua, 2/taulu, lippaanvaihto, 2/taulu vahvemmalla/heikommalla kädellä)
-5m, 5 taulua, 4sek fixed time(kääntö), 10A
Lisää vaikka Ben Stoegerin sivuilta: http://benstoeger.com/index.php/gallery