Tarkkuus KK-kilpailuissa 26.1.2012

Lasan practical-jaoston harjoitteluun liittyvä keskustelu
Avatar
kuisma
Site Admin
Viestit: 1067
Liittynyt: 04.10.2004, 12:30

Tarkkuus KK-kilpailuissa 26.1.2012

Viesti Kirjoittaja kuisma » 20.01.2012, 21:01

Treenirinki paukahtaa käyntiin keväällä 2012 tammikuun kuukausikilpailuissa tarkkuuden parissa. Yksi kierros kuuluu jälleen treeniringin 30 € maksuun toukokuun loppuun saakka, santsikierroksesta joutuu maksamaan normaalin 5 €:n hinnan.

Tänä vuonna treenit alkavat hieman myöhempään, mutta jatkuvat vastaavasti koko toukokuun ajan. Helmi ja maaliskuun ohjelmaa pyritään myös säätämään pimeän ja kylmän mukaan, ja esimerkiksi alkuun tarkkuuttakin ammutaan läheltä, jolloin pimeä ei haittaa tarkkuustyötä merkittävästi.

Kotiläksynä kk-kisoihin on kylmätreeni keskittyen täydelliseen laukaukseen, sillä pari kuukautta taukoa alkaa jo viemään tuota herkkää liipaisutuntumaa helposti nykimisen suuntaan. Kylmätreeninä toimii esimerkiksi vanha treeni sängyllä tyhjään kattoon tähdäten ja silmä jyvään tarkentuen. Jos jyvä pysyy liimattuna hahlon keskellä, niin hyvä. 10 000 toistoahan tuommoinen taidon oppiminen yleensä vaatii, poisoppiminen sittten vähän enemmän...

Avatar
kuisma
Site Admin
Viestit: 1067
Liittynyt: 04.10.2004, 12:30

Re: Tarkkuus KK-kilpailuissa 26.1.2012

Viesti Kirjoittaja kuisma » 20.01.2012, 21:05

Ja vuosi sitten tällaista:
Kirjoitin vielä muuten tuonne omaan päiväkirjaani viime kerralta, että tähtäinkuva oli pimeässäkin hyvä kun ei tähtää liian pitkään. Muuten tuppasi taas menemään sutuksi kun sihtaili liian kauan, silmä väsyi ja jyvä alkoi näyttää epäselvältä nyppylältä jossa kasvaa karvoja.

Eli yksi vinkki voisi olla vielä illaksi/pimeän kauden Muukon tarkkuustreeneihin, että pito/tähtäys on maksimissaan 5 s, jos ei lähde tässä ajassa puristava laukaisu niin laske kädet, rentouta ja aloita alusta.

Vastaa Viestiin